Venetsiaa, Alppeja ja muuta mukavaa moottoripyörällä kesällä 2009

Kesän 2009 reissua alettin suunitella joskus talven pimeinä tunteina, kun oli juuri palattu hiihtolomalta Berliinistä, ja oli vielä matkailun jälkeiset maailmanvalloittaja fiilikset päällä.

Ensin oli pelkkä heitto puolisolle, joka kuljettajana pyörässä(mme) toimii, "Oisko Venetsia liian kaukana?"
"Ei ole , jos on tarpeeksi aikaa" hän tuumasi.

Mietiskeltiin, että kaksi viikkoa voisi olla riittävä aika ettei ajo mene rautaperse-suoritukseksi. Kohteina olivat "ainoastaan" Venetsia ja Neuschwansteinin linna. Se oli alusta saakka selvää, ettei reittiä sen tarkemmin etukäteen suunnitella, vaan mennään fiilispohjilta.

Reissun jonkin asteinen suunnittelu alkoi kuljettajan kesäloman alettua.

Karttaa ja .orgin sivujen matkailu-threadia lukiessa hänelle valkeni, että tie Venetsiaan vie alppien kautta. Grosslockner ja Dolomiitit tulivat ikään kuin puskista reittimme varrelle.
Samalla huomasi, että monen kehuma Garda -järvikin on aivan vieressä.

Siitä sitten muodostui reitti tällaiseksi Heidelbergiin saakka. Grosslocknerilla emme ajaneet kartan osoittamaa tietä 108 pitkin, vaan samansuuntaista, idempänä olevaa Grosslocknerstrassea (107) pitkin. Googlemaps ei antanut tehdä reittiä tien läpi, ilmeisesti tien maksullisuudesta johtuen (pienehkö pätkä tiestä on maksullinen)

Heidelbergistä matka jatkui Wishhafeniin näin, josta edelleen Tukholmaan mentiin näitä teitä pitkin.



2.7.2009
Lähtö koitti kello 13 Raumalta. Pyörään on lastattu laukut paikoilleen ja reissu alkaa auringonpaisteessa, lämpötilan ollessa 27 astetta.

Matka eteni Raumalta 8-tietä Turkuun, josta edelleen moottoritietä pitkin Helsinkiin, Vuosaaren satamaan. Ilmeisesti satamaan on tarkoitettu tulevan kehä 3:sta pitkin, koska opasteet olivat meidän suunnasta katsottuna onnettomat. Menimme satamaan kehä 1 kautta. Onneksi oli netistä tulostettu tarpeeksi tarkka kartta, jonka avulla satamaan oli kuitenkin helppo suunnistaa.

Olimme Vuosaaren satamassa kello 17.25 aikaan.
Laiva lähti kello 20.30, joten meillä oli tovi aikaa ihmetellä juuri valmistunutta satamaa. Meidän lisäksemme paikalle oli prätkillä tulleet kutakuinkin kuusi pyöräkuntaa ja yksi moposkootterin urhoollinen kuljettaja. Kuljettaja oli aivan tuskissaan jonottamisen kestosta, kun kaverit jo pitivät hauskaa, ja hän oli lupautunut hoitamaan kaverin lahja skootterin laivaan.

Laiva oli siis Finnlinesin Finnlady-niminen, joka liikennöi Helsinki- Gdynia-Travemünde.Finnlines on ottanut Gdynian yhdeksi reitti satamakseen kesäkuun -09 alusta. Kyseinen matka, kaksi hlö + pyörä kustansi 218 e.


Laivalle päästyämme, normaalien kiinnitys manööverien jälkeen, lämmössä nahka asut päällä, lompsimme laukkuinemme hyttiin. Pikaisen suihkun jälkeen vaatteiden vaihto ja katsastamaan , mitä laivalla on tarjolla. Harhailimme laivalla ja päädyimme vahingossa paikkaan (Truckers lounge) jossa olikin iloksemme edullinen juoma-automaatti. Automaatti sylkäisi 1,70e hintaan maistuvan lonkero tölkin! Tölkit käsissämme jatkoimme uteliasta tutustumistamme laivaan.
Mainittakoon nyt tässä yhteydessä, että laivan virallinen baari myi samaa juomaa 2,90 euron hintaan. Joten miten useammin paikkaan isäntä "eksyi", niin sitä enemmän säästöä kertyi. Ja maksa kiitti.



Ostimme yhdet juomat laivan baarista, ja täytimme laseja myöhemmin automaatin antimilla :D.






Laivan hintataso oli muutenkin kohdillaan, kun yksi reissari-leipä maksoi 4,50 e. On siinä katetta ruisjauholle... Aamupala on 10 euroa, lounas 17,- ja päivällinen 22,-. Mikäli kaikki ateriat ostaa, niin ateriapaketin hinta on 40 euroa. Hiukan siinä siis säästää, jos jollakulla nyt on tarvetta syödä kolme tuhtia annosta vuorokauteen.
Laivalla oli todella rauhallista verrattuna Vikingin tai Siljan purkkeihin. Hytti oli tilava ja ilmava, ollen huomattavasti parempi kuin em. laivojen vastaavat. Hyteistä löytyi myös satelliittitelevisio, josta näkyi myös Suomen kanavat.

3.7.2009

Kello 15.00 laiva oli Gdyniassa. Arviolta 45 minuutin kuluttua, eli klo 15.45 aikaan pääsimme ajamaan laivasta ulos, kohti määräänpäätämme, Szczecin:ä.
Satamasta ulos johtava tie oli riittävin kyltein varustettu, jotta suunnistaminen onnistui. Pyörämme sattui olemaan mp-letkan ensimmäinen, jota kaikki seurasivat. Hetken aikaa kuljettaja jaksoi roikkua autojonon takana, kunnes muisti olleensa pyörällä liikkeellä ja alkoi ohittamaan hitaasti etenevää/seisovaa jonoa. Takana tulleet seurasivat esimerkkiä ja niin pärrät etenivät hieman autoja nopeammin.


Vasemmalla kuvassa ihan ok-kuntoinen tie Gdynian keskustan liepeiltä. Asfaltti on laitettu kivetyksen päälle.






Puolassa ajaneet tietävät, että toisinaan teissä on suuriakin uria --->




Söimme noin kahden tunnin ajon jälkeen mahtavat gotletit pikatien
E28 (6) varrella olevalla baarissa. Tultuamme baariin, sieltä käveli ulos vanha mies suositellen gotlettia. Uskoimme ikääntynyttä herrasmiestä ja tilasimme gotletit ranskalaisilla perunoilla ja salaatilla. Juomaksi otimme litran veden. Ruokailu maksoi kaikkinensa 10 euroa. Euroina siksi, ettei ollut matkakassassa yhtään paikallista valuuttaa, eli Puolan zloteja :). Parempi puolisko otti medium- kokoisen pihvin, minun syödessä large- pihvin. Leike oli hyvää, eikä nälkä päässyt kovin äkkiä liki.







Samaisella baarin edustalla puolalaiset heinänkuljettajat sitoivat uudelleen kuormaansa ja jatkoivat matkaansa minne menivätkin.
Heinäkuu on nimensä veroinen...





Täyttävän lounaan jälkeen jatkoimme matkaamme kohti Szczeciniä, josta olimme etukäteen varanneet hotel Etapista huoneen. Olimme hotellilla hiukan ennen klo 22. Pyörälle ei ollut tarjota tallipaikkaa, mutta se sai paikan pääoven edustalta. Respassa on 24/7 -miehitys ja parkkipaikka oli portin takana.
Kävimme läheisellä huoltoasemalla hakemassa iltapalaa ja paikallista olutta, jotka nautimme hotellin terassilla lämpimässä illassa.










4.7.2009

Aamupalan jälkeen putsailimme ajokamoja ja pakkasimme kapsäkit mopottimeen. Noin klo 9 aikaan suunnistimme kohti Saksan rajaa, joka oli noin 10 km päässä.
Matka jatkui baanaa pitkin Berliiniin, jossa päätimme käydä piipahtamassa keskustassa. Päivä oli lämmin ja hitaasti kaupungissa liikkuminen aiheutti hikoilua. Ajoimme Aleksanderplatzin ja Potsdamerplazin kautta ulos kaupungista. Olemme muutamalla aiemmalla reissulla olleet Berliinissä ja se on kyllä kaupunki, johon ei kyllästy :).

Berliinistä ajoimme Leipzigiin, jonka keskustasta bongasimme kaksi motoristia Info-toimiston edustalta. Toinen miehistä oli ruotsalainen ja toinen norjalainen. Heidän kanssaan tuli muutama sana turistua Lontoon murteella.
Info-toimistosta kysyimme edullista majoitusvaihtoehtoa. Hotellien hinnat olivat noin 90 euroa 2 hh aamupalalla, ja se tuntui meistä tässä vaiheessa paljolta. Edullisempaa vaihtoehtoa opas tarjosi hostellista. Hän antoi kahden hostellin nimet ja näytti kartalta niiden sijainnin. Molemmat sijaitsevat aivan keskustassa.



Valitsimme sitten Central Globetrotter -hostellin yöpaikaksemme. Tämä olikin ensimmäinen kerta, kun olemme matkoillamme yöpyneet hostellissa.







Hintaa kerrossängyllä nukkumisesta aamupaloilla tuli 45 euroa.
Se oli näin halpamatkalaisen budjettiin hyvin sopiva taksa. Oman lisäjännityksen huoneeseen toi se, että viereisestä pedistä emme olleet maksaneet, joten sinne olisi voinut tulla muita yöpyjiä. Onneksemme ei muita tullut ja saimme pitää huoneen vain itsellämme.



Sisäänkirjautumisen jälkeen kävimme hauptbahnhofilla ostamassa piknik- evästystä; valkoviiniä, hedelmiä ja karamelliä, jotka nautimme läheisessä puistossa (oopperatalon takana).
Välillä taivaalta tirautteli vesikuuroja, mutta se ei lannistanut meidän piknik-nautintoamme.



Puistosta suuntasimme Augustusplatziin, jossa istuimme aukiolla nauttien edelleen hyvää viiniämme ja katsoen elämää aukiolla. Hetken istuttuamme tuli viereiselle penkille sittemmin kanadalais-pariskunnaksi osoittautuneet reissaajat. He kysyivät meiltä näyttäen Gewandhaus:a, että onko se oopperatalo. Heillä ei vissiin ollut karttaa, tai sitten ne eivät osanneet sitä lukea. Ilmoitimme heille, että oopperatalo on juurikin vastakkaisella puolella. He kiittivät ja kertoivat tulleensa Leipzigiin katsomaan emännän isoisän poikavuosien paikkoja. Pappa sairastaa dementiaa, eikä enää puhu muusta kuin poikavuosien jalkapallopeleistä Augustusplatzilla. No nykyisin ei siinä enää kenttää olekaan...

Oopperatalo sijaitsee Augustusplatzin toisella reunustalla -->










Hostellin edustalla oli iltahämärissä liikkeellä valkoinen rotta. Kait sekin ruokaa oli vailla...




Hostellin viereisessä rakennuksessa oli kannabis-kauppa, seksikauppa
ja döner-kebab -paikka. Jotenkin tuntuu, että rotta oli kotonaan...



5.7.2009

Aamutoimien jälkeen klo 9.30 aikaan matka jatkui kohti Munchenia (alppeja). Lämpötila oli aamulla jo 27 astetta, joten tarkeni kyllä.






<-- Staun poikanen ennen Muncheniä.





Autobahn-ajoa jatkui sitten koko päivän. Matkalla tuli opittua sellainen seikka, että kun baanojen huoltoasemilla käy 50 centin hintaan tarpeillaan, niin vessalipulla saa juurikin sen 50 centtiä takaisin ostamistaan tuotteistaan. Eli tarpeillaan käynti on ilmainen, jos jotain ostaa. Metka huomio miesten vessasta, pisuaarista, oli että ne ovat vedettömiä. Siitä huolimatta virtsan hajua ei ollut. Miten lie sellaiset pisuaarit toimivat?

Muutenkin WC on automatisoitu laitos; raha sisään ja portti aukea. Kun olet asiasi toimittanut, heilautat kättä silmän edessä, joka sijaitsee pytyn takana. Istuinrengas alkaa pyöriä ja pytyn takaosata tulee desinfiointiainetta renkaaseen. Sitten vielä käsien kuivauspaperi annostellaan valmiiksi kun painat paperisäiliön edessä sijitsevaa nappulaa :D

Autobahn-ajoa jatkui Bad Reichehalliin saakka, jossa vaihdoimme pienemmille teille. Matka eteni tie E641 pitkin Unkeniin, jossa yövyimme gasthausissa. Yö aamupalalla maksoi 2 hh 54 euroa. Illalla söimme gasthausin wienerleikkeen olusilla höystettynä. Ruokailu kustansi kaikkinensa 11.90,-/hlö.

Pyörän sai talliin yöksi, vaikka ei sitä sinne olisi tarvinnut laittaa. Olimme jo maaseudulla, eikä siellä taida juuri pitkäkyntisiä kulkea.
Rottakin oli jäänyt edelliseen yöpymiskaupunkiin...




6.7.2009

Aamupalalle klo 8.00. Sää on pilvinen ja viileämpi kuin aiempina aamuina. Lämpötila lienee jossain 17 asteen korvilla.
Matka jatkui kohti Loferia tie nro 311 pitkin. Saafelden ja Zell a Seen kautta ajoimme maksulliselle Grosslockner -tielle (tie nro 107).
Tiemaksu oli 18 euroa. Matkalla oli Edelweisspitz ja Fr. -Josefs-Höhe.


Bikerpoint oli jyrkkien mutkien
takana, mutta kyllä sinne GoldWingejäkin kiipesi...



Grosslockner- viinapullo ja muutama avaimenperä tuli helykaupasta ostettua. Sen verran meissäkin on rihkama-turistin vikaa...



Upeita maisemia kertakaikkiaan. Keli oli sateinen, pilvinen ja sumuinenkin. Tuli sitten ajettua ihan laillisesti pilvessä. Onneksi välillä taivas rakoili ja saimme nauttia näköaloista. Matkustaja ei niin piitannut pilvettömästä osiosta, kun tuo korkean paikan kammo vähän vaivaa.





"Pilvessä" ollessamme, tuli vastakkaisesta suunnasta moottoripyörällä suomalaispariskunta mäntsälästä. Pyörä oli pysähtyneenä keskelle tietä, kun he etsivät kameran muistikorttia, joka oli tankkilaukusta pudonnut tielle. Onneksi löysivät kortin sumusta huolimatta ja saivat ottamansa kuvat talteen.
Tässä ollaaan noin 2500m korkeudella, nurmikon jälkeen alkaa se huikea pudotus. :/

Näistä upeista paikoista matka jatkui Heiligenblut:iin, jossa nautimme pizzat ja ostimme eväitä kaupasta.


Tässä vaiheessa pizzaa vasta paistettiin, mutta asiakas oli tyytyväinen jo valmiiksi :). Kuljettajan kylmä maitokin odotti lämmintä pizzaa kaverikseen...
Maitoa tilatessa tarjoilija kysyi, että otanko maidon lämpimänä vai kylmänä??? Kuka sitä nyt lämmintä maitoa pizzan kanssa joisi, vai mitä.



Heiligenblutissa tyttö-trio teki jotain kouluprojektia videokameralla ja tulivat jännittyneinä haastattelemaan kuljettajaa. Muutama hassu kysymys englanniksi ja otos oli purkitettu. Tytöt olivat ilmiselvästi iloisia, kun uskalsivat tulla haastattelemaan ulkomaaneläviä. Jatkaessa matkaamme kylältä hetken kuluttua, videokuvaaja kuvasi vielä lähtöämme.
Eli meistä tuli filmisankareita matkalla :)





Heiligenblutista matka jatkui Lienziin, josta edelleen tie nro 49 pitkin S. Candido/Innicheen, Italiaan.
Ennen rajaa oli aika pitkä jono, ehkä kilometrin mittainen. Ihmettelimme jonoa, mutta sittemmin syyksi selvisi rajalla passintarkastus. Italian puolella tarkastettiin kaikkien ulkomaalaisten maahan tulevien passit.








Tovin ajettuamme saavuimme S.Candido/Innicheen.
Majoittauduimme piccolohotel tempele -nimiseen upeaan hotelliin. Kysyessäni hintaa kahdelle henkilölle aamupaloilla yhdeksi yöksi, sain vastauksen 46 euroa. Ihmettelin yöpymisen edullisuutta, varsinkin kun käytössä oli makuuhuone, olohuone, keittiö ja upea kylpyhuone. No aamulla maksaessa kävi ilmi, että saamani hinta oli per person. Maksoimme siis 92 euroa yöpymisestä.


7.7.2009


Aamutoimien jälkeen matka jatkui kohti Cortina d' Ampezzoa tietä nro 51 pitkin. Maisemat pysyivät upeina ja tiet sopivan pieninä. Cortinassa meni hetki ennen kuin pääsimme ulos kaupungista haluttuun suuntaan, eli tielle 48. Muutaman kerran kaupungin läpiajon jälkeen löytyi oikea suunta.




Matka jatkui kohti Passo de Falzaregoa. Falzaregossa oli todella upeat maisemat ja näytti jonnekin korkealle menevän hyväkuntoinen kävelypolku. Jotkut autolla paikalle tulleet sinne vuoren päälle kiipusti kävellen. Nahka-asuissa ei tullut mieleen lähteä sinne hortoilemaan. Keli oli mukavan lämmin.


Kahvit juotuamme ja kuvat otettuamme, jatkoimme matkaa kohti Arabbaa ja sieltä edelleen kohti Predazzoa. Maisemat pysyivät upeina ja tie sopivan mutkaisena. Jokainen mutka on erikseen numeroitu alpeilla.
Miksiköhän näin on?








Predazzossa törmättiin ilmiöön nimeltä siesta. Ihmettelimme, kun kaikki olivat yhtä ravintolaa lukuunottamatta kiinni keskellä päivää.
Nälkä oli jo hirmuinen, mutta meidän oli tyytyminen panniiniin, kun siinä ravintolassa ei muuta ollut tarjolla. No kyllä se pahimman nälän vei ja hyvältä maistui. Panniinin jälkeen olikin aika jo vierähtänyt sen verran, että kauppa oli avattu ja pääsimme ostamaan taas evästä ja jäätelöä.

Predazzossa poltettiin kameran muistikortilta kuvat dvd-levyksi 5 euron hintaan. Poltto kesti noin 40 minuuttia, mutta hiljaa hyvä tulee. Eikä meillä lomalaisilla kiire ollut, mitä nyt hiukan jo alkoi kaasukättä kutittamaan.

Matka jatkui Predazzosta tietä nro 50 pitkin kohti Feltreä, jossa seuraavan yön vietimme. Hotelli Dolomiti veloitti kahden hengen huoneesta aamupalalla 60 euroa. Yöllä tuli aivan mieletön vesisade, jota säesti ukkonen. Pyörä oli parkeissa hotellin takahuoneen edustalla, syvennyksessä. Sateen jatkuessa tovin, kävi mielessä, että hukkuuko meidän ratsumme. Onneksi viemäri veti sen, minkä taivas antoi.
Feltressä tuli syötyä elämäni ensimmäinen pizza Italiassa ja se oli järkyttävän makuinen. Tuo italia kun ei taivu yhtään, niin tulin sitten ottaneeksi anjovis-pizzan, joka oli liian suolainen.
Samaisessa paikassa tuli otettua "normal cafe"- joka oli kaikkea muuta kuin mihin olin tottunut; pieni kuppi todella väkevää kahvia.

Hotellin aamupala oli outo, sisältäen pelkästään makeaa leivänpäällistä.



8.7.2009

Lähdimme aamulla liikkeelle hyvissä ajoin määränpäänä Venetsia. Olimme jo etukäteen päättäneet etsiä majoitusta mantereen puolelta, Mestren kaupungista.

Noin 10 km ennen Venetsiaa tien oikealla puolella oli mukavan näköinen pikkuinen hotelli, hotel Primavera. Olimme klo 10.15 hotellilla, josta saimme yöksi 2 hh huoneen aamupalalla 56 euron hintaan. Respan tyttö puhui hyvää englantia ja oli muutenkin kovin avulias selvittämään erinäisiä asioita. Moottoripyörän sai ilman lisäveloitusta lukittuun autotalliin. (Autotallin avain reissasikin sitten kanssasi koti-Suomeen saakka, josta sen postitin Italiaan)

Ostimme hotellilta 24 tunnin lipun, jolla oli rajoittamaton pääsy julkisiin kulkuneuvoihin (linja-autot ja vesibussit) Venetsiassa ja Mestressä. Hotellilta oli matkaa bussipysäkille noin 100 metriä ja busseja kulki noin 15 minuutin välein Venetsiaan, Piazzo le Romalle. Tämän edemmäs ei Venetsiaan ajoneuvoilla pääse maata pitkin.

Matkasimme siis Venetsiaan bussilla, 28 asteisessa helteessä. Kuljimme aluksi jalan pitkin sokkeloisia kujia ja ihastelimme ja ihmettelimme niin eriskummallista veden päälle rakennettua kaupunkia. Siellä ihmiset parkkeerasivat veneensä talojensa eteen, niin kuin me autome tällä :).



Kävimme katsomassa kaikki tunnetut nähtävyydet;
Piazza S. Marco (Pyhän Markuksen kirkko),
Ponta di Rialto (Rialton silta), Ponte dei Sospiri
(Huokausten silta).











Lidon saarelle, jossa sijaitsevat kaikki Venetsian uimarannat, mentiin vesibussilla. Kävimme uimassa siellä veden ollessa todella suolaista! Mutta kokemus oli miellyttävä.




Tähän ihastuttavaan pariin törmäsimme Lidon uimarannan edustalla. :D






Päivän kuluessa turvauduimme useasti vesibussien kyytiin, niillä likkuminen on kovin helppoa ja huomattavasti helpompaa kuin epätarkalla kartalla jalan suunnistaminen.





Jalan kulkiessa huomaa joutuvansa usein umpikujaan.













Kondolieerit, vesibussit ja yksityisten veneet liikennöivät kanaaleissa ja välillä siellä huudeltiin
vähän kiihtyneeseen sävyyn. Onkohan kanaaleissakin etuajo-oikeutettuja kanaaleita... :)




Söimme hyvin mielenkiintoisessa paikassa...tiskin takana seisoi tarjoilija jolle näytettiin valmiita annoksia( me siis näytimme, kun ei tuo italian kieli ole hallinnassa), joita oli lasi vitriinissä esillä. Ensin oli kylmät alkupalat, sitten pastat, lihat, kalat. Otimme molemmat pasta Mix annokset, kolmea erilaista pastaa eri makuisilla kastikkeilla. Sitten vielä lisäksi lihaherkut (toiselle varras ja toiselle pekoniin käärittyä kalkkunaa) ja isot oluet. Kassalla hirvitti, lasku teki reilu 50 euroa! Kassalta meidät ohjattiin tarjottimiemme kanssa pöytiin, terassille köynnöskasvien peittämän katoksen suojiin. Aivan ihana paikka ja todella loistava ruoka, koskaan en ole niin hyvää pastaa syönyt! Kerrankos sitä Venetsiassa ruokaillaan :).



Tietysti matkamuistoksi piti ostaa se kuuluisa Venetsialainen naamio. Kyllä niitä matkamuisto- kojuja ja myymälöitä riittikin.

Vietimme Venetsiassa 9 tuntia. Kyllä illalla huomasi jalkojen päällä päivän olleen. Mahtava kokemus kaikkinensa ja suosittelemme matkakohteeksi.




9.7.2009

Venetsian jälkeen otimme suuntiman kohti Garda -järveä, jonne pääsimme lähtemään normaalien aamutoimien jälkeen noin klo 10. Suuntasimme A4 -moottoritietä pitkin kohti Padovaa.

Moottoritielle päästyämme piti ottaa lippupisteesä lippu, jonka jälkeen puomi avautui ja pääsi matkaamaan moottoritielle. Tässä vaiheessa ei ollut mitään käsitystä hinnasta, tai siitä miten maksu tultaisiin suorittamaan.
Hieman Veronan jälkeen jäimme pois moottoritieltä ja menimme pienempää tietä pitkin Peschieraan. Moottoritiellä ajo kustansi 7,80 euroa ja maksu piti suorittaa poistuessa moottoritieltä.
Kävimme ostamassa kaupasta evästä ja laitoimme ajotakit takalaukkuun ja jatkoimme matkaa t-paidassa ja ajohousuissa. Lämpötila näytti 32 astetta.


Ajoimme rantatietä 249 pitkin kohti järven pohjoisosaa. Muutamien kilometrien välein tuli uusi kylä, joissa oli runsaasti yöpymismahdollisuuksia; leirintäalueita ja hotelleja. Nättiä seutua kaikkinensa ja järven vesi oli kirkasta, turkoosin väristä.

Jossakin vaiheessa päätimme mennä uimaan Gardalla. Jätimme pyörän tien sivuun parkkeihin ja ylitimme tien mennen järven rantaan. Uikkarit jalkaan ja matkustajat veteen. Mukavasti se vilvoitti.

Sen verran uiminen alkoi nälättämään, että hetken ajon jälkeen pysähdyimme järven rantaan parkkipaikalle nauttimaan eväitä.

Garda näytti niin upealta paikalta, että kyllä siellä viihtyisi varmaan viikonkin ajan. Siellä oli paljon matkailioita jo tähän aikaan. Kuinka täyttä siellä mahtaakaan olla elokuussa? Taitaa olla aikast ruuhkaista.






Gardalta matka jatkui tie 45b pitkin kohti Trentoa, josta edelleen Bolzanon kautta Meranoon.


Upeissa maisemissa saatiin matkaa taittaa.




Meranossa tankattiin mopotin ja syötiin edulliset ja loistavan kokoiset/makuiset pizzat.
Tankkaamisemme jälkeen lähdimme keskustasta kohti pienempiä teitä ja alppimaisemia.






Tiemme vei kohti Timmelsjochia, jossa oli kylmää ja autiota.
Huipulle menevällä tiellä ei kaiteita näkynyt ja kyytiläinen pelkäsi aika tavalla.
Taisi olla pätkä, jossa hän otti vähiten kuvia :).

Huipulla oli aution ja käyttämättömän näköinen kahvio?. Se näytti siltä, kuin sitä ei olisi pitkään aikaan käytetty. Viereen rakennetaan parasta aikaa uutta pytinkiä.
Timmelsjochin tasanne on 2509 m merenpinnan yläpuolella ja siellä oli lunta vieläkin.

Italian puolelta huipulle noustessa, ei maksua peritä. Lasketellessa alas päin huipulta Itävallan puolelle, jo vain kelpaa eurot. Lippu maksoi Itävallan puolella 13 euroa. Rahalle sai vastiketta tarran ja opasvihkosen muodossa. Tosin onnistuin tarran kähjäämään jonnekin alppi-ilmastoon, kun ei sitä ole koommin näkynyt.





Kaikkinensa Timmelsjochista jäi nuhruinen kuva, johon vaikutti varmasti se, ettei siellä näkynyt muita ja että kahvio oli tyhjä. Muita tienkäyttäjiä ei lisäksemme ollut, jollei sellaisiksi lasketa paikalla olleita lehmiä ja laiduntamassa olleita lampaita. Olimme huipulla klo 19 aikoihin ja saattaa olla, että siellä ei siihen aikaa niinkään porukkaa käy. Tieosuus on avoinna toukokuun lopusta elokuun puoliväliin päivittäin 7-20 välisenä aikana.


Huipulta matka jatkui kohti Söldeniä, jossa seuraavan yön vietimme pääkadun varrella olevassa landhausissa. Kysyessäni hintaa yöpymiselle aamupalan kera, sain vastaukseksi 75 euroa. Kello oli jo tuolloin hieman yli 20, enkä pitänyt hintaa suurena, joten jäimme siihen.
Lämpimän suihkun jälkeen läheiselle huoltoasemalle ostamaan evästä (lue: viiniä :)), jota nautimme huoneiston keittiössä illalla.



10.7.2009

Aamulla taas aamupalan jälkeen kapsäkit mopoon ja maksua hoitamaan. Tällöin paikan emäntä sanoi, että 50 euroa on ok. No sehän minulle sopi, enkä kuittia pyytänyt.
Ei muuta kuin mopo tulille ja kohti Saksaa ja Neuschwansteinin linnaa.

Linnan paikoitusalueelle päästyäni liikenteenohjaaja sanoi minulle, että pyörän voi parkkeerata ilmaiseksi info-pisteen edustalle. Kiitin, mutten kumartanut ja ajoin kyseiseen paikkaan parkkeihin.
Ostimme liput Neuscwansteinin linnaan. Saimme liput kello 13.55 alkavaan englanninkieliseen opastettuun kierrokseen. Linnaanhan ei voi noin vain lompsia, vaan pitää mennä jonkun opastusporukan mukana. Lippua ostaessa voi kertoa, millä kielellä opastuksen haluaa.
Lippu maksoi 9 euroa per hlö ja linja-autokyyti linnan edustalle 2.60,- per hlö edestakainen matka. Vaikka linja-automatka ei ole pitkä, on tie niin jyrkkä että suosittelen maksamaan kyydin ja säästämään jalkojaan.Varsinkin, jos vielä sattuu olemaan ajoasu päällä. Kävellä saa kumminkin, jos menne näköalasillalta linnaa ihastelemaan.



Opastuskierros kestää noin 30 minuuttia. Linnasta on 1/3 huoneista valmiina, ja kierroksella mennään reipasta vauhtia kaikkien valmiina olevien huoneiden läpi. Joissakin huoneissa opas hetken höpöttää, kunnes matka taas jatkuu. Linnassa sisällä ei saa kuvata :(


Kaikkinensa olimme linnan alueella kolmisen tuntia, sisältäen mm. piknikin linnan pihalla.


Ludwigin vanhempien linnaan emme menneet lähemmin tutustumaan, vaan ihailimme sitä etäältä.
Yhteislippu molempien linnojen kierrokselle maksoi 17 euroa.








Linnojen jälkeen matka jatkui Romantic Strassea pitkin kohti Harburgia. Tie itsessään ei kummoinen ollut, ainakaan ajamamme noin 200 km osalta. Tien "juju" perustuu pitkälti sen varrella oleviin erilaisiin nähtävyyksiin, jotka ovat kuitenkin hieman etäämmällä tiestä. Emme kuitenkaan poikenneet tieltä.

Harburgiin tulimme noin kello 19.30 aikaan. Nopeasti buukkasimme itsemme sisälle majataloon (hotel gasthof Straussen), josta saimme huoneen aamupalalla 45 euron hintaan. Talo on vanha rakennus, sijaiten keskellä Harburgin vanhaa kaupunkia. Välillä sitä ihmettelee reissatessa eri paikkojen taksoja.

Kaupassa käynnin jälkeen kävimme kävelyllä kylällä.
Polkumme vei kaupungin vanhalle linnalle.


Harburg oli nätti, pieni, kodikkaan tuntuinen vanha kaupunki. Käymisen arvoinen paikka kyllä, jos reitille sattuu.



11.7.2009

Aamutoimien jälkeen ja pyörän pakkaamisen jälkeen nokka kohti Rheinin laaksoa Heidelbergin kautta. Matka jatkui tie nro 25 Nordlingen kautta edelleen tietä 29 Stuttgartin ohitse Heilbronniin. Heilbronnista tietä nro 27 edettiin Heidelbergiin, jossa nautimme kebab-päivällisen kaupungin ydinkeskustassa. Edullinen ja vatsantäyttävä annos. Heidelberg on vanha, kaunis yliopistokaupunki, jossa on monenmaanlaisia opiskelijoita.

Heidelbergistä matkamme jatkui Ludwikshafenin, Wormsin, Mainzin ja Wiesbadenin kautta Rheinin laaksoon. Kiitos mukana olleelle, hieman epätarkalle (1:900 000) kartallemme, suunnistus em. kohtalaisten kokoisten liittymien osalta oli vähintäinkin haastavaa.
Muutaman tuskaisen hetken ja epäonnistuneen suunnistuksen jälkeen kartanlukija ( matkustaja) kävi ostamassa hieman tarkemman Saksan kartan (1:750 000). Suunnistaminen muuttui astetta helpommaksi tarkemman kartan avulla. Mainittakoon nyt tässä yhteydessä, ettei meillä ollut mitään navigaattoria mukana. Emme edes omista moista aparaattia. Pitäisiköhän hankkia???:)

Takkuilujen jälkeen löysimme itsemme kuitenkin Rheinin laaksosta, Bingenin -nimisestä kaupungista. Ajoimme keskustasta pienen matkan kohti Koblenzia, kunnes buukkasimme itsemme b&b -tyyppseen majoituspaikkaan. Talon emännältä saadussa käyntikortissa lukee Private Gästezimmer. Nettisivutkin paikasta näyttää olevan.

Nautiskelimme iltapalasta terasilla Reinin liikennettä seuraillen. Illan hämärtyessä isäntäväki tuli sytyttämään terassia kiertävän valaistuksen ja emäntä toi meille viinilasit, kun näki, että meillä oli viinipullo pöydässä. Herttaista väkeä :)

Huoneissa olevat taulut on puolalaissyntyisen emännän tekemät. Huone kustansi aamupaloineen 60 euroa. Moottoripyörä oli parkeissa tien toisella puolella olevalla paikoitusalueella (muutaman ajoneuvon paikka).




12.7.2009

Aamupalapöytä oli runsas, emmekä esim. kaikkia sämpylöitä ja leikkeitä jaksaneet syödä. Emäntä kehoitti meitä ottamaan loput einekset mukaamme piknikkiä varten. Hän toi eväitä varten pieniä muovipusseja pöytäämme. Emmehän voineet olla tylyjä vieraita, ja sen vuoksi pakkasimme eväät pusseihin ;).

Syötyämme ja puettuamme sadehaalarit päälle, lähdimme ajamaan kohti Koblenzia. Koblenz on kaupunki, jossa Mosel -joki yhtyy Rheiniin. Liekö seurausta puettujemme sadeasujen, kun ei taivaalta tullut pieniä ropsauksia kummempia kuuroja.


Matkalla Koblenziin ihailimme runsasta viiniviljelyä ( Koblenz on Saksan viiniteollisuuden keskus) ja Rheinin ajoittain runsastakin laivaliikennettä. Joessa seilaavien laivojen laidat ovat todella matalat. Joessa kulki konttilaivoja, säililölaivoja ja risteilyaluksia.





Koblenzissa ihastelimme "hauenguanoa". Siis sitä kohtaa, jossa Mosel yhtyy Rheiniin (niemenkärki on nimeltään Deutsches Eck). Paikalla on komea ja iso patsas, Saksan keisari Wilhelm I:n monumentti. Aukiolla joku paikallinen vanhempi herrasmies soitti epävireisesti haitariaan ja odotti palkkiota avattu haitarikoppa edessään.







Koblenzista matkamme jatkui Cochemiin, Moselin laaksoa pitkin. Upeita maisemia ja runsaasti viiniviljelmiä.


Cochemissa nautimme päiväkahvit torilla. Emme olleet ainoita motoristeja torilla, vaan siellä oli runsaasti muitakin konepyörällä liikkeellä olevia; englantilainen miesporukka ja saksalaisia porukoita. Kahvi ja leivonnainen olivat yllättävän edullisia; kahvit ja pala kääretorttua hieman päälle 3 euroa.






Cochemin jälkeen ajoimme vielä jonkin matkaa Moselin laaksoa, kunnes totesimme, että tämä on nähty.





Sen jälkeen suunnistimme "sisämaahan", kohti Kölniä. Kölnin vierailu tuli meille puskista matkan varrella huomattuamme, että meillä on vielä aikaa käytettävissä.

Matkalla Kölniin saimme nauttia edelleen upeista ajoteistä; mutkapätkää nousuilla ja laskuilla. Ohitimme jonkin kahvilapaikan, jossa oli useita kymmeniä motoristeja. Heillä taisi olla viikottainen kokoontumisajonsa, näin sunnuntai-päivänä.

Saavuimme Kölniin noin klo 17 aikaan. Keskustaa lähestyessämme tuli vastaan suuren kaupungin tuntu. Kirkko (Dom) näkyi jo kaupunkiin tullessamme ja sen juurelta itsemme löysimmekin jonkin ajan kuluttua.

Mopo parkkeihin ja kirkkoa kummastelemaan.





Haupthbahnhofkin oli siinä samalla aukiolla.
Takapenkin matkustajasta on tullut Hbf-bongari vuosien mittaan:).





Aukion laidalla sijaitsi yksi hotelli, mutta pidimme sitä aikast arvokkaana, kahden hengen huone aamupaloilla olisi kustantanut 94 euroa. Kävelimme hotellille joka näkyi kulman takana ja sieltä saimme huoneen 59 eurolla aamupalalla varustettuna. Se oli näin halpamatkalaisille hyvän tuntuinen hinta yösijasta.

Hotellilla ei ollut tarjota mitään paikkaa pyörälle. Respassa sanottiin, että lähin edullinen ja hyvä parkkipaikka on Domin alla sijaitseva pysäköintitalo; taksa vuorokaudelta on 18 euroa.

Nuukana, low budjet -matkaajana säästin 18 euroa ja pysäköin pyörän kaupungin keskustan apteekin edustalle.


Yö tulikin sitten nukuttua kevyesti, kun kaikki äänet tuntuivat tulleen pyörän suunnilta. Aamulla menin klo 5.30 katsastamaan, onko pyörää ensinkään enää paikalla, tai jos onkin, niin missä kunnossa. Näin mielessäni kaatuneen sinisen ratsun, jonka muovit olivat pisin Kölnin katuja. Onnekseni pyörä jökötti samalla jalansijalla, jonne sen olin jättänytkin. Ja pustyasennossa vieläpä :).


13.7.2009

Aamupalan jälkeen vaimo kävi shoppailemassa haupthbahnhofin liikkeissä. Sen jälkeen pääsimme liikkeelle ja tällä kertaa suuntana oli jokin pohjois-Saksan kaupunki. Olemme aiemmilla reissuilla käyneet Bremenissä ja Hampurissa, joten niihin emme nyt halunneet mennä.

Sen tarkempaa suunnittelematta, lähdimme kohti pohjoista tietä autobahn nro 3 pitkin. Tarkoituksemme oli kääntyä tielle 31, mutta jotenkin tuli missattua se liittymä. Tämän huomattuamme ja oltuamme muutaman kymmenen kilometrin päästä Hollannista, päätimme piipahtaa puukenkämaassa.
Kävimme syömässä Enschede -nimisessä kaupungissa Burger King -hampurilaispaikassa;ateria+ kahvi+jäätelö x2 teki 18 euroa.
Sen jälkeen suuntasimme takaisin Saksaan :). Tuo osa Hollannista ei antanut matkailijalle mitään elämystä. Maataloutta ja tylsän tasaista maastoa.




Palattuamme Saksaan, päätimme mennä Wilhelmshaveniin, jossa yövyimme. Ensimmäinen hotelli, josta huonetta kysyimme, oli täynnä. Hieman pilsnerissä ollut paikan isäntä neuvoi toisen hotellin, jonne sitten suunnistimmekin.

Kahden hengen huone aamupaloilla oli 94 euroa. Pidimme hintaa korkeana, mutta kaupungin hotellitarjonta oli hyvinkin rajallista ja kello oli jo tuolloin kohtalaisen paljon, ehkä noin 20. Plussana se, että pyörän sai sisäpihalle "jemmaan".



14.7.2009

Aamupalat syötyämme ja muut toimet tehtyämme, suunnistimme edelleen kohti pohjoista, mieli hiukan haikeana. Kaupungista lähdimme autobaanaa pitkin, jossa viihdyimme muutaman kymmenen kilometriä. Sen jälkeen suunnistimme pieniä teitä pitkin Bremerhavenin kautta edelleen tietä 71 pitkin Oereliin.


Oerelin jälkeen vaihdoimme tielle 495, jota matkasimme Wischhafeniin. Sieltä lautalla yli Glückstadtiin (6 euroa). Sieltä matka jatkui Itzehoen kautta tietä 206 pitkin Bad Segebergiin. Sieltä jatkoimme Stockelsdefiin samaa tietä, kunnes siirryimme autobaana numero 1:lle, suuntana Puttgarden.


Puttgardenista lautalla Rödbyhavniin (41 euroa), josta jatkoimme matkaa klo 18.11. Tanskan läpi tuli ajettua pysähtymättä ja ehdimme Helsingörin lautalle, joka lähti klo 20. Olimme lauttajonossa viisi minuuttia ennen lautan lähtöä, eli klo 19.55. (n. 30 euroa)

Jossakin vaiheessa päivää kuskille tuli ajatus, ettei tällä reissulla enää missään yövytä, vaan ajetaan läpi yön Tukholmaan.


Helsinbborgista suuntasimme välittömästi Tukholmaa kohden, läpi yön ajaen, eväs, takkaus ja WC paussi sentään maltettiin pitää välillä. Yö oli kovasti viileä. Ja huoltoaseman ovet kiinni, vain luukusta tapahtui palvelu yöaikaan.
Matkalla ei tullut näköhavaintoa hirvieläimistä, mutta valppaana ne kuljettajan pitivät. Matkustaja sai yhden peurahavainnon. Peura oli ollut aidan ulkopuolella, kuikuilemassa tielle.




Tukholmassa, Silja Linen terminaalissa, olimme klo 3.30.

Terminaali aukeaa klo 6, joten meillä oli tarpeeksi aikaa katsoa satamassa ajoreitti laivaan.
Aurinko oli noussut hieman ennen meidän Tukholmaan saapumista. Vähitellen se sulatteli kohmeisia yökiitäjiä siinä parkkipaikalla.




Olimme iloisesti yllättyneitä matkan hinnasta Tukholma-Turku välillä. 93,3 euroa!
Laivalla vietimme sitten aikaa nukkuen, syöden ja nukkuen. Väsytti jotenkin kummasti yön jäljiltä.
Laiva oli Turussa klo 19.15 ja reissun viimeiset kilometrit (92 km) kotiin alkoivat.




Summa summarum:
Reissun kokonaispituudeksi tuli 5600 km. Aikaa meni 13 päivää ja rahaa paljon. Tarkkaa summaa ei (onneksemme) tiedossamme ole, mutta kyllä se lähelle 150 euroa per päivä on.

Teknisiä ongelmia ei pyörässä esiintynyt. Söldenissä käynnistettäessa pärrä kävi todella pienillä kierroksilla epätasaisesti, vaikka ryyppy olikin päällä. Taisi se sammuakin kertaalleen siinä landhausin pihalla, eikä lähtenyt ensi yrittämällä uudelleen käyntiin. Hetken odottelun jälkeen pärrä starttasi taas hyvin ja moottorikin kävi tasaisesti. Se oli ainoa kerta, kun hetken epäilin tekniikan toimivuutta.

Matka oli hyvä ja maisemat upeita. Reissu oli loistava kaikinpuolin. Isännälle jäi alppikaipuu ja emännälle Italiaa ikävä (taitaa olla se Gardan seutu), lähinnä aurinkoa, lämpöä ja kauniita maisemia.
Aivan ihana, upea, ömeising reissu :D